2 Kings 13:23 — Compare Translations

5 translations compared side by side

Finnish 1776
Mutta Herra teki armon heidän kanssansa, ja armahti heidän päällensä, ja käänsi itsensä heidän puoleensa, liittonsa tähden Abrahamin, Isaakin ja Jakobin kanssa, ja ei tahtonut kadottaa heitä, eikä heittänyt heitä pois kasvoinsa edestä tähän asti.
Finnish 1992 (Kirkkoraamattu 1992)
Mutta Herra armahti israelilaisia ja osoitti heille laupeutensa. Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa tekemänsä liiton tähden hän ei tahtonut tuhota heitä. Hän kääntyi heidän puoleensa eikä vielä silloin heittänyt heitä pois kasvojensa edestä.
Finnish FINRK
Mutta Herra oli laupias israelilaisille, armahti heitä ja kääntyi heidän puoleensa sen liiton tähden, jonka hän oli tehnyt Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Hän ei halunnut tuhota israelilaisia eikä ollut vielä heittänyt heitä pois kasvojensa edestä.
Finnish STLK 2017 = Pyhä Raamattu (STLK 2017)
Mutta Herra oli heille laupias, armahti heitä ja kääntyi heidän puoleensa liiton tähden, jonka hän oli tehnyt Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Sillä hän ei tahtonut tuhota heitä, eikä hän ollut vielä heittänyt heitä pois kasvojensa edestä.
finnish
Mutta Herra oli heille laupias, armahti heitä ja kääntyi heidänpuoleensa liiton tähden, jonka hän oli tehnyt Aabrahamin, Iisakin jaJaakobin kanssa. Sillä hän ei tahtonut tuhota heitä, eikä hän ollutvielä heittänyt heitä pois kasvojensa edestä.